SISUSTA EKOLOGISESTI

Pitkäikäisyys

Remontoi ja sisusta niin, että sisustus palvelee sinua ja perhettäsi mahdollisimman pitkään. Tällöin tuotteen on paitsi oltava kulutusta kestävä, korjattavissa ja huollettavissa - mutta myös silmissä kestävä. Ekologista sisustusta suunniteltaessa tulisi löytää se punainen lanka, joka jaksoi ilahduttaa sinua jo menneinä vuosina sisustuksessa, mutta joka jaksaa ilahduttaa sinua myös tulevina vuosikymmeninä. Pitkäikäiset ratkaisut palvelevat parhaimmillaan yli sukupolvien.

Jos sinusta tuntuu, että sisustuksesi punainen lanka on muuttunut viime vuosina monesti, mutta haluaisit silti parantaa kotisi ekologista jalanjälkeä, on hyvä hetki konsultoida sisustussuunnittelijaa. Ammattilaisen kanssa voitte hahmotella vaikkapa kuvakollaasin ideaalisisustuksestasi. Kun sitten myöhemmin pyörit kaupoissa tai kirpputoreilla ja huomaat miettiväsi vaikka uuden maton ostamista, voit verrata mattoa tuohon laadittuun kuvakollaasiin. Sopiiko se siihen? Jos ei sovi, on parempi jättää matto kauppaan ja jatkaa kiertelyä.

Pidä huolta ja kunnosta

On erittäin ekologista pitää huolta niin kodistaan kuin siellä olevista kalusteista ja tekstiileistä. Ajoissa siivoamalla, korjaamalla ja pesemällä tuote säilyy kauemmin, eikä tarvetta uuden ostamiselle synny.


Tilan tehokas käyttö

Ekologisen sisustamisen näkökulmasta tilan tulisi palvella mahdollisimman tehokkaasti ja toimivasti siellä asuvia tai työskenteleviä. Ylimääräiset kuutiot ja neliöt lisäävät rakentamis-, remontointi-, huolto-, lämmitys- ja jäähdytyskustannuksia, jotka kertaantuvat ympäristöön luonnon resurssien kulumisena ja päästöjen lisääntymisenä. Jos olet hankkimassa uutta asuin- tai työskentelytilaa, on ekologisen sisustamisen näkökulmasta jo tässä vaiheessa hyvä huomioida, ettei tilassa ole liikaa neliöitä ja kuutioita suhteessa tarpeeseen - ja toisaalta, miten tila pystytään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti toimivuudesta tinkimättä. Jos tämä tuntuu haastavalle, on hyvä konsultoida sisustussuunnittelijaa, jolla on hyvät referenssit etenkin pienten tilojen toiminnallisesta suunnittelusta.

Merkittävin kompastuskivi tilan tehokkaassa ja toimivassa käytössä on usein säilytys. Kaikelle arjessa tarvittavalle tavaralle tulisi löytyä oma säilytyspaikka, johon se on helppo siirtää käytön jälkeen. Toisaalta ekologisien silmälasien kautta katsottuna mittavat säilytystilat eivät ole kovin tehokasta tilan käyttöä. Ekologisempaa olisi säilyttää tavaroita viileämmissä tiloissa - tai karsia tavaramäärää niin, ettei säilytystiloja tarvittaisi niin paljon.

Toimivat ja oikein mitoitetut säilytystilat ovat viihtyisän kodin ja työpaikan kannalta erittäin merkittäviä. Ilman niitä tavarat jäävät hujan hajan, ja siivoamiseen ryhtyminen on haastavaa. Jos sinä olet tämän haasteen äärellä, ehdotan, että aloitat tavaran karsimisella. Tämän jälkeen mieti, miten missä ja milloin tarvitset mitäkin - ja sijoita tavarat mahdollisimman lähelle toimintoja. Jos tämä tuntuu haastavalle, ota yhteyttä sisustussuunnittelijaan. Häneltä löytyy varmasti apu ongelmaan!

Jokainen meistä voi sisustaa ekologisemmin. Seuraavassa olen kuvannut muutamia huomioita ekologisesta sisustamisesta, joita meistä jokainen voi toteuttaa jo ilman sisustussuunnittelijan palkkaamista. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, ettei osaamisesi ja näkemyksesi asiaan ei riitä, mutta haluaisit sisustaa ekologisemmin, on hyvä kääntyä sisustussuunnittelijan puoleen.


Säästävä remontti

Ekologisen sisustamisen näkökulmasta olemassa olevia pintoja, rakenteita ja kiintokalusteita tulisi hyödyntää ja säästää mahdollisimman paljon. Yhdistämällä eri aikakausien rakenteita ja pintoja saadaan aikaan monesti myös mielenkiintoinen ja persoonallinen sisustus. Monesti myös vanhat materiaalit ovat kestävämpiä ja ekologisempia kuin nykyaikana tuotetut.

Jos sinusta tuntuu, että haluaisit repiä kaikki tapetit, katto- ja lattiamateriaalit alas ja maalata pinnat valkoisella, mieti vielä hetki, sillä näitä pintoja ei enää saa takaisin. Jos koet tilanteen liian haastavaksi, voi tässä kohtaa konsultoida sisustussuunnittelijaa, jolla on referenssejä esimerkiksi ekologisesta, säästävästä tai vanhojen talojen sisustussuunnittelusta.



Kierrätys

Olemassa olevien ja kierrätettyjen kalusteiden, tekstiilien ja tavaroiden hyödyntäminen on erittäin ekologista, sillä se ei kuluta luonnonresursseja ollenkaan. Vaikka olemassa olevaa ja kierrätettyä tuotetta kunnostettaisiin, on sen hiilijalanjälki erittäin pieni verrattuna uuden tuotteen ostamiseen. Hyödyntämällä olemassa olevia ja kierrätettyjä tuotteita luot samalla yksilöllisen ja mielenkiintoisen sisustuksen, jollaista todennäköisesti muualta ei löydy!

Jos sinusta tuntuu, että et hienoista tavoitteistasi huolimatta pysty luomaan mielekästä sisustusta olemassa olevia ja kirppareilta ostamiasi tuotteita hyödyntäen, sisustussuunnittelija voi tulla apuun. Monesti kyse on kalusteiden ja muiden sisustuselementtien sijoittelusta suhteessa toisiinsa. Lisäksi väreillä, valolla ja tilan koolla suhteessa olemassa oleviin kalusteisiin ja rakenteisiin on merkittävä vaikutus lopputulokseen. Joskus tavaraa suhteessa tilaan on liikaa.

Parhaimmillaan sisustussuunnittelija ratkoo ongelmat niin hienosti, että saat hyödynnettyä kaiken olemassa olevan - ja uutena ostettavan materiaalin määrä jää vastaavasti vähäiseksi. Toisaalta ratkaisuna voi olla, että osa tavaroista myydään ja tilalle hankitaan sisustussuunnittelijan ohjeistuksella kalusteita ja tuotteita, jotka sopivat paremmin kokonaisuuteen.


Ekologiset materiaalit

Jos päädyt ostamaan uutta ja haluat vaalia tuotteen ekologisuutta, on sinulla monta asiaa mietittävänä. Missä tuote on valmistettu ja mistä raaka-aineista? Millä energialla tuote on valmistettu ja miten tuotteen valmistuksen päästöt on huomioitu? Miten tuota on kuljetettu? Millainen on tuotteen elinkaaren loppupää? Voiko tuotteen kierrättää? Voiko tuotteeN raaka-aineet kierrättää? Maatuuko tuote? Aiheuttaako tuotteen kierrättäminen päästöjä? Entä aiheuttaako tuotteen kierrättäminen esimerkiksi mikromuovipäästöjä vesistöön?

Tuotteen ekologisuuden arviointi on siis erittäin monen eri kysymyksen summa, johon on joskus jopa mahdotonta vastata. Jos haluat varmistua tuotteen ekologisuudesta, ehdotan, että kysyt asiasta mahdollisimman monelta eri taholta. Myös valmistajia on syytä tässä vaiheessa kovistella, sillä asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvu lisää myös valmistajien halua parantaa tuotteiden ympäristöystävällisyyttä.

Mitä luonnonmukaisempi tuote on, sitä ekologisempi se on. Jos tuote sisältää muovia, on syytä olla skeptinen tuotteen ympäristöystävällisyydestä. Esimerkkinä mainittakoon maalit, jotka tuottavat tällä hetkellä kuusi kertaa enemmän mikromuovia ympäristöömme kuin paljon parjattu kosmetiikka.


Autan mielelläni!


Jos kaipaat apua mihin vain ylläolevaan, autan mielelläni sinua. Jos sinulla on puolestaan tiedossa jo hyvä sisustussuunnittelija, jota haluat käyttää, mutta haluat huomioida suunnitelmassa paremmin esimerkiksi säästävän remontin tai ekologisten materiaalien näkökulmat, voit palkata minut työstämään rinnan toisen sisustussuunnittelijan kanssa suunnitelmaa vaikkapa muutaman tuntipalkan edestä. Teen yhteistyötä mielelläni moneen eri suuntaan, sillä ekologinen sydämeni sykkii saadessaan jakaa tietoisuutta aiheesta ja nauttii, kun pystyy auttamaan aiheen tiimoilta! Lue lisää palveluistani täältä.